Tarinani

Hei, olen Justus Berner 18-vuotias yrittäjä, aktiivinen vapaaehtoinen ja lukiolainen. Tämä on tarinani ja se alkaa vuodesta 2015, jolloin täytin juuri 10 vuotta.

Vuosien 2015 ja 2016 välissä aloin Sipoonlahden koulussa hoitamaan aktiivisesti koulun esitystekniikkaa, eli ääntä, valoa ja kuvaa. Vuoden perinteeksi muodostuivat erilaiset normaalit joulu- ja kevätjuhlat, sekä ysien tanssit. Ysien tanssit erosivat meidän koulussa siten, että niihin panostettiin ja varsinkin itse henkilökohtaisesti panostin aina teknisesti niihin vuosi vuodelta enemmän. 

Vuosien saatossa tuli tuotettua kymmeniä yli 1000 henkilön tapahtumia kyseisessä koulussa. 

Vuonna 2018 aloimme Jani Huhtakallion, entisen käsityönopettajani kanssa muotoilemaan oppilaita osallistavaa toimintaa toimintamalliksi. Samana vuonna toiminnalle muodostui nimi, Nopee-toiminta

Nopee toiminta on kuin joukko, joka mukautuu erilaisiin olosuhteisiin nopeasti, ja on aina paikalla missä hätä on suuri ja tarvetta on. Vedin itsekin ennen koronaa AV-tiimiä, joka koostui 6-9 luokkalaisista oppilaista. Tiimissä harjoiteltiin erilaisia TVT-taitoja ja muita AV-taitoa ensin teoriassa ja sitten käytännössä. Ennen korona-aikaa 2019 jouluna Nopee-tiimi oli järjestämässä Sipoonlahden koulun joulujuhlan, joka järjestettiin interaktiivisena joulupolkuna. 

Ensimmäinen kehittämäni verkkopalvelu syntyi vuonna 2015, tarpeesta tuoda koulujen ruokalistat helpommin saataville. Älypuhelimia alkoi tuohon aikaan olemaan jo runsain mitoin koulussa oppilailla käytössä, joten tarve oli sinänsä suuri. Ensimmäiset verkkosivut tuli tehtyä vuoden 2015 aikana. Rakensin käyttöliittymän, joka haki AromiMenu-palvelusta kolmen viikon ruokalistat joka viikko. Palvelun nimi oli Sipoo Ruokalista, jonka lopetin 2018 vuonna. Sittemmin erilaiset tahot ovat rakentaneet valtakunnallisia kouluruokalista-sovelluksia.

Vapaaehtoistyö ei ole ikinä rajoittunut vain yhden organisaation alle. Äkkiseltään laskettuna organisaatioita on kiertynyt lähes seitsemän, missä olen mukana ollut. Erilaisilla partioleireillä on myös tultu työskenneltyä. Viimeisin niistä oli Kajo2022 Finnjamboree, jossa olin Webmaster. 

Käytännössä vastuullani oli erilaisten verkkosivujen ja verkkopalveluiden tekninen toteutus, koulutus ja ylläpito. sivukatseluita verkkosivulla oli koko Kajon aikana vähän yli 2 miljoonaa. Leirille itselleen osallistui yli 13 000 ihmistä. Vaikka pesti suuntautui enemmän verkkonikkarointiin, autoin monia tiimejä yli rajapintojen.

Vuoden 2019 lopussa, perustin ensimmäisen yritykseni, Berner MedianBerner Media on konseptina ja brändinä muuttunut vuosien saatossa hyvinkin paljon. Vuosi vuodelta kokemusta on enemmän karttunut ja tietynlaista silmää asioiden esittelemiseen ja hoitamiseen. Nykyisellään Berner Media toimii luovana ja nuorekkaana mainostoimistona, joka haluaa auttaa yrityksiä optimoimaan markkinoinnista kustannustehokasta. Me ollaan työskennelty vuosien saatossa kymmenien erilaisten ja upeiden yritysten kanssa, autettu heitä kehittämään markkinointia pidemmälle. Vuoden 2022 aikana päästiin myös yhteen isoon tavoitteeseen, työllistetään nimittäin nuoria.  

Ajatusten virta

Erilaisia ideoita ja ajatuksia liikkuu kokoajan päässä, en kauheasti jää miettimään ”onko siinä mitään järkeä” – ajatusta. Lähden tekemään, ja yleensä ajatuksesta jalostuu jonkinlainen konsepti, jota lähdetään rakentamaan. Esimerkiksi Terassikesä. Se ei ole mikään summanmutikassa valittu sana, vaan senkin taustalla on logiikkaa. 

Omat kiinnostukseni ovat muun muassa alustataloudessa, sen takia haluan myös siihen panostaa. Tällä hetkellä käynnissä on neljän eri alustan kehitysprosessi, jota vedän. Yhtä niistä on rakennettu jo yhdeksän kuukautta, ja tarkoitus olisi julkaista se vuoden 2022 aikana. Kannattaa seurata mediaa ja minua jos uudet alustat kiinnostavat!

Asioita olisi todella paljon mistä voisi kertoa ja kirjoittaa, mutta et jaksaisi lukea tätä tekstiä välttämättä pidemmälle, joten lopetan tähän.

Jos sinua kiinnostaisi tavata minut, varaa ihmeessä tapaamisaika kalenterista. Mikäli haluat minut tapahtumaanne mukaan esiintymään tai tekemään sitä, ota yhteyttä. Molemmat tavat käy, olisi kerrassaan loistavaa tavata!